Usein väärä rooli johtuu yhteisön opettamista asenteista.
Ne eivät vastaa todellisuutta, ja ihmiset alkavat itsekin uskoa, mitä
heistä puhutaan. Tuloksena on, että yksilö omaksuu vääristyneen minäkuvan ja
yhteisöt toimivat ennakkoluuloisesti: väärän tiedon vallassa. Ellei olisi traagista, olisi koomista,
että mitä vähemmän asioista tiedetään, sitä voimakkaammin niihin uskotaan. Ja
mitä suurempia ongelmat ovat, sitä yksinkertaistetumpia ratkaisuja niihin
tarjotaan. Tosiasiassa ongelmia pitää ratkaista oikaisemalla häiriintynyttä viestintää ja parantamalla vuorovaikutusta.
Useimmiten ihminen tuntee itse parhaiten asemansa,
mahdollisuutensa ja tarpeensa. Mutta yksilön luovien voimavarojen
vapauttamiseksi voidaan tarvita myös yksilöllistä valmennusta.
Luentojeni aiheena on, kuinka ihmiset voivat oppia
paremman minäkuvan ja roolin sekä viestittää sen myös toisille ihmisille.
Näin ihmiset voivat tulla kokonaisvaltaisesti ymmärretyiksi ja olla toisilleen sitä, mitä haluavat.
Väärissä rooleissa olemisella on viestinnällisen puolen
lisäksi myös organisatorinen ulottuvuutensa. Ihminen voi toteuttaa tahtoaan optimaalisesti vain, jos hänellä on ominaisuuksiaan vastaava asema. Sijoittuessaan yhteisöön oikein ihminen vapautuu, sillä
häneltä ei silloin vaadita kykyjensä, taitojensa eikä tietojensa ylittäviä
suorituksia. Mikäli hänellä on oikea rooli organisaatiossa, häntä ei vaadita myöskään
suorittamaan liian vähäpätöisiä tehtäviä, mikä johtaisi turhautumiseen.
Myös sovittelemattomuus ja tinkimättömyys ovat kohtalokkaita
asenteita. Niiden tuloksena on jatkuvaa kiistelyä rakentavan toiminnan
sijasta. Tämä johtaa yhteisön kokonaisedun heikentymiseen. Keskeinen ongelma on
usein se, että ihmisten henkilökohtaiset päämäärät eivät ole sopusoinnussa
yhteisten päämäärien kanssa. Mikäli ne saataisiin vastaamaan toisiaan,
työelämää ei jouduttaisi jakamaan kahtia täystyöllisiin ja totaalisesti
työttömiin niin kuin nykyisin.
Parhaaseen tulokseen päästään, kun ihmisen asemaa
organisaatiossa tukee hänelle luovutettu oikea tehtävä. Myös työn
vaativuuden ja palkitsemisen suhteet olisi järjestettävä niin, että taloudelliset
tunnustukset ovat suhteessa pätevyyteen eikä ketään toisaalta palkita
kohtuuttomasti suhteellisen vähäisistä ansioista.
Mottoni on: Niin yrityksissä, yhteisöissä kuin
yksityiselämässäkin kaikki tärkeät ja menestykselliset asiat tehdään aina
viivyttelemättä, toisin sanoen heti.
